Sivut

maanantai 6. tammikuuta 2014

Loppiaisterveiset neulasten keskeltä

Voihan pyhät. Jotenkin jo kovasti toivoisi arjen koittavan näiden tynkäviikkojen jälkeen - niin ihanaa kun on ollutkin viettää aikaa perheen kanssa. Tänään olin reippaasti menossa aamulla kauppaan lapset tarhaan ja miehen töihin vietyäni, eipä onnistunut, joten leipomiseksi meni että sain tarjottavaa pöytään.

Harvinainen päivä tosiaan, pienellä huonolla omalla tunnolla vein lapset tarhaan vapaapäivänäni ja pyhitin päivän opinnäytetyölle, jota myös luokkakaverini tuli kanssani hiomaan. Sain kyllä paljon aikaiseksi, joten ehkäpä oli oikea päätös laittaa kullanmurut hoitoon - etenkin kun heillä on tässä kuussa perheen vuorotöistä johtuen jälleen muutama hassu tarhapäivä. 

Eilen olimme pitkästä aikaa perheen kanssa liikenteessä, kiersimme nopeasti pari kirppistä, joissa oli hurjaa tungosta ja kävimme tuhlaamassa lasten lahjakortit Skanssiin. Benetton oli hieman haasteellinen kauppa löytää vaatteita, mutta ihana mekko tytölle oli loppujen lopuksi mukava lisä mekkokaappiin - kuvakin ohessa. Muutoinkin ostokset olivat vaaleanpunaista mallia - siitä enemmän vielä tällä viikolla... Isoin juttu oli tietenkin lelukaupan läpikäyminen ja pitkään mietityt valinnat. Harmi vaan, että kassalla huomasin hävittäneeni juuri kaikista lahjakorteista nämä kaksi BR-kaupan lahjista ja lelut jäivät kassalle. Kaiken säätämisen, etsimisen, kiroilun ja harmittelun jälkeen kyseiset kortit löytyivät lopulta tänään - sieltä samaisesta kassista, joten huomenna sitten kauppaan uudestaan!

Illalla kaikkien kotiutuessa saimme tehdyksi perinteisiä loppiaisen touhujakin, siivosimme joulukoristeet pois ja veimme kuusen pihalle. Näitä neulasia kyllä siivotaan todennäköisesti vielä juhannuksenakin nurkista :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...