Sivut

maanantai 24. helmikuuta 2014

Voihan maanantai

Sipsejä, siideriä, karkkeja, pullaa ja punaviiniä. Viikonlopun saldo oli lohduton, vaikka ei ihan entisajan syöminkeihin yltänytkään... Valtaisan hiilaripöhön myötä viikko on aloitettu siskon kanssa aamusta salilla treenaten ja rahkapainoitteisesti syöden, joten kaipa tämä tästä, mutta eipä parane kovin montaa jääkiekkoviikonloppua tulla perätysten!

Tänään kun aloitin pikkusiskoni treenaamisen ja elämäntaparemontin avustuksen huomasin ensimmäistä kertaa hyvin kuinka paljon olen tullut syksystä sentään eteenpäin treenauksen suhteen. Muistan erinomaisen hyvin siskoni kokemat hikiset hetket juoksumatolla pienissä nopeuksissa ja lihasten heikkouden kun aloittelin omaa treenaustani ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Nyt tuntuu ihmeelliseltä pystyä juoksemaan jo jonkin aikaa ja vetäen jopa melko tehokkaita intervalliharjoituksia. Nykyään oikeasti saan sen hyväolon liikuntasuorituksen jälkeen, useimmiten ainakin.

Harkitsin aloittavani tulevan talvilomani Super Treeneillä, mutta mietin vielä tuota hintaa. Taitaisin haluta seuraksikin jonkun, muuten on aika pitkä päivä. Mietityttää silti sellaiset toiminnalliset ja pinnalliset asiat kuin että miten ihmeessä sitä voi käydä vaikka kahdessa- kolmessakin jumpassa, kun itse ainakin hikoilen kuin pieni sika kunnon treenien jälkeen ja suihku ASAP on aivan pakollinen? Meikit ovat luonnollisesti täysin poissuljettuja, suihkuvermeet hyvin minimaaliset, mutta entäpä vaihtotreenivaatteet? Pitää varmaan googlailla keskusteluja aiheesta, ei se näihin pikkuasioihin kaadu jos sinne päätän mennä...

Kiire viikko alkamassa jälleen, töitä tavallista enemmän, opinnäytetyön aikataulu alkaa kiristyä ja miljoona muuta asiaa hoidettavana - sitä samaa ruuhkavuosiarkea siis!

Pirteää viikkoa kaikille, se on melkein kevät :)


Kuva googlesta





4 kommenttia:

  1. Supertreenipäivä kuulostaa kivalta, houkuttele siskosi sinne mukaan =)
    Täältäkin olisi kuljetus Turkuun, mutta en uskalla tuollaista putkea harkita tosissaan, kun mä oon vaan salisuuntautunut, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa.
    Jääkiekkoövereitä tai ainakin herkkuviikonloppu oli täälläkin, nyt aattelin herkutonta maaliskuuta, lähetkö mukaan ? No ei vaan, mun projekti junnaa paikoillaan mutta kaikki aikanaan. Onneksi on paljon hyviä uusia tapoja, niinkuin liikkuminen ja laadukas syöminen, kyl se kalorien nipistyskin aikanaan toimii.
    Eilen oli ekaa kertaa kevään tuoksua ilmassa, ja joku oli nähnyt kurkiauran, voi jehna, se kevät todellakin tulee ja tästä talvesta on jo melkein selvitty =)
    Kivaa viikon jatkoa sulle !!
    wb

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hejsan WB, voisihan tuota systeriä koettaa - yhdeltä mukavalta seuralaiselta jo alustavasti kyselinkin, mutta vielä ovat suunnitelmat auki...

      Kyllä pitää tosissaan miettiä herkutonta, aina vaan kun on niin tiukkaa :( Hyvät tavat on hienoja, mutta hitsi kun ei MALTTAISI junnata enää, taidetaan olla samiksia siinä ;)

      Ihanaa viikon jatkoa sinne myös, toivottavasti antoisien unien merkeissä ilman ikäviä heräilyjä, tsemppiä! ♥

      Poista
  2. Siis wow, nuo supertreenit olisi kyllä ihan mun makuun!

    Täällä vedetään näköjään koko viikon herkkuövereitä... Ollaan lomalla ja jotenkin se vaan kuuluu siihen. Onneksi toisaalta tulee talviurheiltua paljon. Sitten kotona pitää ottaa iso ryhtiliike syömisessä!

    Onpa mukava juttu, että olet noin siskosi apuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla susta Nikka, tätä herkuttelua taitaa olla liikenteessa yhdellä jos toisella... Kyllä lomailuun pieni hemmottelu kuuluukin, nautit vaan, sulla on ollut niin kiirusta muutenkin.

      Siskon kanssa on mukava jakaa jotain yhteistä, meillä on liian vähän tekemistä toistemme kanssa nykyään!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...